life

Hyvä naamapäivä + tylsät kuulumiset

Lähiaikoina ei ole oikeastaan tapahtunut yhtään mitään! Ehdin käymään Tampereella viime viikolla kavereita moikkaamassa ja eksyttiin jopa baariin asti. Käteen jäi muistot yli kahden tunnin booty sheikkaamisesta sekä allaolevat taidokkaat “en ole humalassa” näytteet.

un2

Mulla oli myös tässä kuussa oikein hyvä face day! Siis sellainen harvinainen päivä millon naama omasta mielestä näyttää hyvältä vaikka miten vääntelisit. Harvinaista herkkua se on ja usein kännykän kuvakansio täyttyykin kyseisinä päivinä lukuisista pärstäkuvista, jotka taistelevat toistensa kanssa siitä, mikä niistä päätyy uusimmaksi feissariprofiilikuvaksi. Pakkohan se on siis tännekin jakaa, rajaan toki saldon nyt kahteen “parhaimpaan” otokseen :’D

un1

Tampere-reissua lukuunottamatta aika on lähinnä kulunut maatessa kotona ja käydessä töissä. Sosialisointikin on ollut suhteellisen minimaalissa, sekä kämpän kuntoon laittaminen. Jotenkin tää muuttokamojen purkaminen ja asioiden oikeille paikoille pistäminen on vaan jäänyt sen jälkeen kun eka iso erä saatiin kunnolla laitettua. Noh, ehkä ensi viikolla sais jostain kerättyä oi tätä mysteeristä energiaa ja motivaatiota ja kämpän sais sellaseeseen kuntoon, että tänne kehtais ottaa jopa vieraita. Laiskotellessa random roskia, roinaa ja vaatekappaleita vaan kertyy joka paikkaan ja heti kun pitää edes kahden hengen illanistujaiset, näyttää olkkarin pöytä tältä:

Laiskottelua on toki edesauttanut Destinyn toisen DLC:n House of Wolvesin ilmestyminen. Joonas sitä toki on hakannut huomattavasti enemmän kuin minä, mutta omalla kohdallani se eilenkin pilasi mun mahdollisuudet saada paljon tehtyä kodin eteen kuten siivota ja pyykätä. Vai olenkohan ihan itse syypää tähän saamattomuuteen? 🙂 Noh mielummin pelaa silloin kun huvittaa + koska kyseessä on lähinnä kavereiden ja muiden kanssa pelattava peli ja tällä hetkellä kaikki takoo uusia juttuja kauheella vauhdilla.

Katsellaan josko tästä kämpästä olisi ensi kerralla jotain esiteltävää. Fingers crossed!

Study study study work work work do do do

IMG_4576 copy

I am getting quite overwhelmed with everything at the moment. Regular daytime work is busy, event management work is busy (because the work is overdue because I’ve been busy -__-), I have so many things to plan about my future right now as well as little yet important things like our trip to America (book accommodation, ESTA, etc.) and on top of it all it is time to start writing my thesis! So far I have gathered some very necessary literature and started studying the theories I need to use for my thesis. Tomorrow will be a long awaited free day off work which I will spend in the library at my uni, oh the joys! But I am trying to push push and push myself to do my best, hopefully I will look at this period of my life in the future with pride that I managed to do a lot of stuff and do them well. In so many ways, this is truly a life changing time for me. I can’t wait for the future and hopefully great things that might be coming my way!